fig

Pääaiheet - Topics

Kirja
Aloitussivu
Jatkoa aloitussivuun
Evijärvi
Viskari
Borg suku
Lassila suku
Salatut sivut
Sivukartta

Alisivusto - Subsite

Home
Aloitussivu >>
Evijarvelta >>
Murteista
Savosukujen_DNA
Enasuvun_DNA
Maps_1709
Maps_1770
Isojaot_1800
Isojakotaloja
Maps_1850
Maps_Kalmberg_1856
Maps_1951
JokikylanAsujatEnnen
Jokikyla_EU
Kiviporausta
Uittoa
Tiet
Pajat
Piilopirtit
Kettusaari
Korkeasaari
Evijarvi
EviVesi
Kuvia_1910
Kuvia_1920
Kuvia_1930
Kuvia_1950
Kuvia_1960
Kuvia_1970
Kuvia_1990
Tauluja
evirippi1969
Viskarista >>
Contact us >>
SiteMap

Päivityksiä

4.12.2023
Kirja sivuista "Geenit ja Juuret: Evijärven Tarina"

28.7.2019
Sivujen lähdekoodit modernisoitiin.

31.1.2014
Siirto uudelle serverille.

17.11.2013
Korjauksia ja lisäyksiä.

3.3.2000
Sukusivujen teko alkoi



Jokikylän asujista ja asumuksia ennen.

Aihetta on hyvin käsitelty Jokikylän kyläkirjassa* ja ohessa on vain jotain lisäyksiä.

Tämä sivu kuten kaikki muutekin ovat interaktiivisia, eli korjaan niitä saamani palautteen perusteella.

*Joki, kylä - ajanvirta, Jokikylän kotiseutupiiri, Alaprint Oy Alajärvi 1996.

Jokikylä nimestä

Nykyään aluetta kutsutaan Jokikyläksi, ja useimmissa virallisissa papereissa nimi on Jokela tai Jokelankylä. Jokikylän kyläkirjan sivulla 31 on erinomainen selvitys asiasta, ja täydennän sitä tässä vain hiukan. Vanhin kylän nimi löytyy Nils Röringin kartasta vuodelta 1770, ja se on merkitty siinä "Åbyn", joka tulee ruotsin kielestä. Tässä "Å" tarkoittaa jokea ja "byn" kylää. Suomeksi nimi on Jokikylä.

Pitäjänkartassa vuodelta 1850 on kuitenkin merkitty "Jokela by", mikä käännettynä on suomeksi Jokelankylä. Nämä pitäjäkartat perustuvat tarkemmin paikallisiin nimistöihin, koska isojakotoimikunnat, maanmittarit ja muut ovat paikallisesti piirtäneet kylistä karttoja juuri 1800-luvun vaihteessa. Pitäjäkartta onkin koottu liimaa ja leikkaa -periaatteella useista kartanpalasista. Tämän huomaa tarkastelemalla karttaa lähemmin.

Wikipedian mukaan Suomessa on 19 Jokikylää ympäri maata, mutta Jokelankylää on vain muutamia. Vaikka en tarkemmin tunne Jokelan kylän nimen syntyhistoriaa, arvelen, että jokin viranomainen, ehkä Maanmittauslaitoksella Vaasassa tai joku muu viranomainen Helsingissä, on alkanut käyttämään tätä nimeä virallisissa dokumenteissa erottaakseen kylän muista Jokikylistä sekaannuksia välttäen tai sitten "Jokela By" nimi on vanhempi paikallinen ja alkuperäinen.

Kun tarkastellaan 1900-luvun peruskarttojen tekijöiden kyselyjä paikallisista paikannimistä ja seuraa näiden peruskarttojen nimistöjen muuttumista vuosikymmenten saatossa, ne pyrkivät vastaamaan aina sen hetkistä paikallista kutsumanimeä. Viralliset nimet on pääsääntöisesti vahvistettu 1800-luvun maanmittaus- ja isojakokartoissa.

Vuoden 1829 kirkon rippikirjassa on muutettu "Evijärvi By" kylännimeksi "Jokela By:ksi" jo osittain Jokikylän taloille ja 1800-luvun loppupuolella nimi on muuttunut kokonaan Jokelan kyläksi. Lassilan neljän talon rykelmä on ollut papeillekin sekaannuksen aiheena, ja niiden rippikirjat ovat olleet aloitteleville sukututkijoille hankalia. Teinkin toivottavasti selventävän sivun Lassilan taloista. Yksi Lassilan talo on merkitty vasta vuoden 1900 rippikirjassa lisänimellä Jokela ja käytetty myöhemmissä sitä.

Jokikylä 1951

Jokikylän aluetta on kuvattu oheisessa Peruskartassa vuodelta 1951 ja seuraavilla linkeissä Jokikylän kyläkirjan ja Järviseudun Historia I lisäksi:

Jokikylän isojaosta ja Evijärven isojaosta yleensä 1800-luvulla

Muillakin sivuillani on karttoja ja sukuselvityksiä Jokikylästä, mutta ohessa keskitytään uusiin tai avoimiin asioihin.

Luontopolku

Kopio Jokisuulta vuoden 1951 peruskartasta jossa ei ollut vielä merkitty Peltoketoa. Lisäsin paikan ja nimen vihreällä. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä.
Jokelan Reijo, Antti ja Tähtisen Jorma muiden puuhamiesten ohella ovat tehneet hienot pitkospuut ja luontopolun pitkin vanhan Lassilan manttaalin nykyisten Jokelan suvun maille. On nyt paljon helpompaa mennä luonnon keskellä ja rauhaan kuin aikoinaan upottavalla nevalla tai metsässä, jossa liikkui harvoin ihmisiä. Pääosin jokelaiset ovat luovuttaneet käyttöoikeuden luontopolkuun, ja siitä suuri kiitos heille.

Luontopolku sai lisänimen Uittomiehen lenkki, josta on hyvä luontopolkumies Mika Markkasen tekemänä tuore selostus karttoineen ja valokuvineen.

Nyt on kuitenkin herännyt keskustelu reitin varrella olevista Peltokedon raunioista, kun ne ovat tulleet tavallaan esiin takamailta. Jokelaiset ovatkin säilyttäneet niitä koskemattomina lähierämaassa, eivätkä ole esimerkiksi hakkuuttaneet puustoa raunioilta.

Peltoketo puzzle

Entisen pellon rajat on piirretty ilmakuvasta ja muut rakennelmat toistaiseksi muistinvaraiseti. Saat kaikki kuvat suuremmaksi klikkaamalla niitä.
Peltoketo rakennuspaikka sijaitsee Lakaniemen ja muiden nevojen keskellä kaukana muusta asutuksesta, kulkureiteistä ja järvestäkin. Lisäksi viimeinen noin 0.4 hehtaarin kokoinen peltotilkku ja asumuksen rauniot ovat mäen koillispuolen rinteellä lähellä sääskisen suon rantaa, jollaiseen paikkaan ei yleensä perusteta asumuksia. Vaikka koko Lassilan manttaalin alueen esipolvia ja asumuksia on selvitetty 1500-luvulle saakka usean voimin jopa DNA-testein, ei ole suullistakaan tietoa Peltokedon asujista. Olisi Nöörpakassa ollut vähemmän kivisiä mäkiä lähempänä muita ja vielä etelärinteillä. Alamme purkaa puzzlea aloittaen entisestä pellosta.

Isojakokartan vuodelta 1860 mukaan on siinä ollut kuvan mukainen pelto.

Myös pitäjänkartan vuodelta 1840 mukaan siinä on ollut pelto ja varmaan jo aikaisemminkin ainakin 1800-luvun alussa. Pitäjänkartat kun tehtiin liimaa ja leikkaa periaatetteella käyttäen vanhempia kartta-aineistoja.

Evijärven kirkonkirjoissa 1760-luvulta lähtien Lassilan manttaaliin merkittyjen henkilöiden asuinpaikat ovat tiedossa ja sijaitsevat muualla. Toisaalta asujat ovat voitu merkitä mäkitupalaisten, loisten tai renkien joukkoon rippikirjojen loppuun jollain muilla nimillä.

Maastotutkimuksia

Pellon pitkä kiviraunio jatkuu pellon yläpuolella yli molemmin puolten päiden.
Teimme alustavan maastotutkimuksen muutamalla metallinpaljastimella, eli miinaharavalla, mukana olivat Antti Jokela, Jorma Tähtinen, Alpo Uusitalo ja allekirjoittanut. Kiviraunioilla ja rakennuksen raunioilla miinaharavat eivät vingahtaneet kertaakaan. Tavallisesta viljellystä pellosta löytyi metallia yllättävän paljon, mutta niitä ei huomaa paljain silmin mutapaakkujen sisältä. Pihapiirissä miinaharava reagoi herkästi jatkuvasti. Rauta toki ruostuu, mutta siitä jää kuitenkin usein miinaharavalla havaittava "kaiku", jos maata ei ole liikutettu. Alueen muualla osalla, lukuun ottamatta läpi menevää uudempaa traktorin ajotietä ja polkua, alue on metallinetsijälle neitseellistä, ja jokainen mahdollinen löytö on merkityksellinen.

Metallinpaljastimen käyttö on sallittua jokamiehenoikeuksien puitteissa. Kuitenkin ennen kuin lapio uppoaa maahan, pitää kaivajalla olla maanomistajan lupa. Vaikka kyseessä ei ole vielä ainakaan toistaiseksi kulttuuriperintökohde, peitimme mahdolliset kaivuujälkemme luontopolun arvoja ajatellen ja pyrimme jättämään alueen edelleen koskemattomaksi.

Rakennuksen rauniot
Rakennuksen rauniot. Perustuksiksi ovat ne turhan korkeat ja tarkasti on kivet sovitettu paikalleen.
Yksi yli metrin korkea seinä oli vielä näkyvillä silmämääräisesti noin 4x4 metrin kokoisessa rakennuksessa. Korkeana muurina se voisi olla jokin muu kuin perustus, esimerkiksi kaskisaunan tapainen rakennelma. Paikka saattoi toimia viljan kuivauspaikkana ja mahdollisesti myös saunana. Toisaalta se voisi olla myös navetasuojan alaosa. Lähellä on myös muita rakennelmien jäännöksiä. Metallinetsimet eivät vingahtaneet kertaakaan tällä alueella, samoin kuin ei pitkällä kivirauniolla, vaikka sitä tutkittiin vain rakennuksen lähellä. Alustavassa kartoituksessa aluetta ei haravoitu kunnolla, vaan etsittiin vain pikaisesti mahdollisia ensilöytöjä.

Pelto ja kärrytie

Pellon paikalle jokelaiset ovat istuttaneet kuusia noin 30 vuotta sitten ja parantaneet traktoritietä, jota pitkin menee nykyään luontopolku. Peltoa tutkittiin vain ohimennen, ja jotain kaikuja löytyi. Sitten kärrytieltä löysimme odotetusti nuorempaa metallia 1900-luvulta, siitä kuva ohessa todistaen lähinnä sen, että laitteet kyllä toimivat, jos on metallia. Tällaisia löytöjä kuten tupakka-askin foliota tai muutamaa tehdastekoista rautanaulaa, jotka saattavat olla tippuneet kärrystä, ei kuvattu. Kun peltoa tai ketoa on aikoinaan hyödynnetty, ei varmasti ajettu hevospeleillä sen läpi, vaan muurin jommalla kummalla sivulla.

Dokumenttia

1. Mauri Jokela esitti hyvän tietolähteen, referoin suoraa häntä: "Tuo Peltokedon tarina on mielenkiintoinnen, jos on uskominen Järviseudun historia I s. 608* kertomusta asiasta. Sen mukaan Peltokedon kruununtorpan perusti Mikko Mikonpoika Skärufors Jokikylän Koskelta.

Se mitattiin uudistilaksi 1768 ja maa kuului tuolloin Kirsilän talon ulkosarkoihin. Jostain syystä Kirsilän isännät eivät tykänneet Mikon uudisasutuksesta. Niinpä he valittivat aina Tukholmaan saakka Mikon tiluksista väittäen niiden aiheuttaen haittaa heille. He myös ehdottivat, että Mikko siirtyisi jonnekin muualle autioksi jääneelle tilalle. Mikko kuitenkin vetosi siihen, että ei hänen uudistilansa voi aiheuttaa haittaa Girseille, koska se sijaitsi yli 8000 kyynärän (n. 5 km) päässä heistä, eikä muilla kyläläisillä ollut mitään huomauttamista Mikon uudistilasta. Samalla hän torjui muuttoehdotuksen muualle selittäen, että paljon rahaa oli jo uponnut Peltokedon nostamiseen ja aikaakin yli seitsämän vuotta.

Kamarikollegion päätöksen 6.7.1774 mukaan Mikko sai pitää Peltoketonsa.
Ainoastaan traktorin ajotieltä ja nykyään luontopolulta löytyi sepän tekemä naula, nähtävästi puukon alahelan puolikas ja uudempi prikka ehkä traktorista.
Asiaa pitäisi kuitenkin penkoa vähän lisää. Nimittäin Mikko Mikonpoika Skärufors syntyi Skäruforsissa eli Jokikylän Koskella 19.4.1737 ja avioitui 4.6.1781 Kaarina Matintytär Svarvarin kanssa ja he muuttivat uudisasukkaaksi Lappajärven Kokkoon. Siellä heille syntyi ainakin 6 lasta. Heidän jälkipolviaan ovat mm. Matti Kupila, Lempi Sulkakoski, Paavo ja Eino Kirsilä, Matti, Hemmi ja Onni Kirsilä jne.

Mikko olisi kyllä ehtinyt ennen avioitumistaan perustaa Peltokedon, mutta miksi hän olisi sen jättänyt? Etäisyys Kirsilästä Nöörpakkaan on n. 3 km, joten sekään ei ihan täsmää."

*Junnila, Heikki ; Rantatupa, Heikki (toim.) , Järviseudun Historia I, Vaasa Oy, Vaasa 1983.

Lisätään muita mahdollisia vaihtoehtoja
Rauniot Ritva Gunellin kuvaamana ja kopioitu Facebookista hänen luvallaan.
2. Matts Mattsson Lassila s. 8.12.1696 pojat kuten Matts Mattsson Lassila s.1729 ja Thomas Mattsson Lassila s. 3.12.1736 asuttivat Lassilan mäkeä ja manttaalia 1770-luvulla kamarikollegiolle lähetettyjen valitusten aikana. Vanhemmissa rippikirjoissa lukee, että on kahden savun manttaali. Eli mäkeä on voimallisesti asutettu ja karjaakin oli nähtävästi paljon.

Ennen 1800-luvun isojakoja koko kylän karjaa paimennettiin yhdessä, jopa aikuisten voimin. Myöhemmin, manttaalien puitteissa, paimenena toimivat nuorukaiset, vanhukset ja mahdollisesti myös avustavat henkilöt, kuten tuon ajan vammaiset. Muistan, että vielä 1960-luvun alussa Kniivilän lehmät pääsivät Kniivilänlahteen aidatulle alueelle huljuuttelemaan itseään. Aikaisemmin lehmät laidunsivat metsissä ja nevoilla kesäaikaan. On olemassa useita kertomuksia arvokkaiden lehmien uppoamisesta suonsilmäkkeisiin, ja tästä varmasti varottiin myös Nöörpakan alueella. Kevättulvien aikaan järvi oli jopa yli metrin ylempänä, kuten valokuvat todistavat 1900-luvun alkupuolelta pinnankorkeudesta.

Ilmavaloluva Peltokedon alueesta 1947. Kuvan lähde on Maanmittauslaitoksen julkisesta Paikkatietoikkunasta.

Peltokedon paikkeella olisi ehkä pitänyt olla passissa työkykyisiä paimenia tulva-aikoina, jotka olisivat olleet valmiina auttamaan, jos lehmät olisivat joutuneet ongelmiin Elviikin lahden tai Vilvistin rantapenkoissa taikka Lakaniemen suosilmäkkeissä. Siinä kivisellä Peltokedon pellolla olisi sitten illan tullen ollut hyvä paikka lehmien levätä ja kivirakennelmassa niitä lypsää. Tuon ajan protestanttisessa maailmankuvassa oli hyvin tuomittavaa, että aikuinen mies olisi ollut jouten päiväsaikaan, joten he raivasivat tosi kivistä peltoa ja tekivät kivimuuria väliaikoinaan.

3. Etätyöpiste. Antti Jokela esitti, että kun ennenkin oli ollut tarttuvia tauteja, kuten 1700-luvun alun rutto, joku fiksu oli saattanut muuttaa tuolle alueelle välttääkseen tartuntatauteja, kun rutto jylläsi varsinkin Etelä-Suomessa. Ja olihan tuo työkykyisten paimenessakin olo tavallaan tuonajan etätyötä.

4. Lappalaisillehan esi-isillemme joskus n. 1200-luvulla paikka sopisi mitä parhaiten. Siellä oli metsästysmaita ympärillä ja järvi toimi hajurakona järvellä meloviin verottaviin ja mahdollisesti väkivaltaisiin pirkkamiehiin (esi-isiimme) sekä kylän maanviljelijöihin. Vaikka lappalaisilla saattoi olla peltoja nauriita ja muita varten, yleensä niitä ei tehty pohjoisrinteeseen. Lassilalaiset ovat viljelleet vanhaa lappalaisten peltoa, kun kerran se on ollut siellä. Mutta kivityöt eivät kuitenkaan sovi täysin tähän kuvaan, joten voi olla, että paikalla on asunut aikaisemmin lappalaisia ja myöhemmin tullut paikalle jokin ylemmällä kerrottu vaihtoehto.

Peltokedon paikkeella olisi ehkä pitänyt olla passissa työkykyisiä paimenia tulva-aikoihin, jotka aikuiset olisivat olleet valmiina, jos lehmät olisivat joutuneet ongelmiin Elviikin lahden tai Vilvistin rantapenkoissa taikka Lakaniemen suosilmäkkeisiin. Siinä kivisellä Peltokedon pellolla olisi sitten illan tullen lehmien hyvä levätä ja kivirakennelmassa niitä lypsää. Oli hyvin tuomittavaa tuonajan protestanttisen mailmankuvassa, että aikuinen mies olisi ollut jouten päiväsaikaan. Eli raivasivat tosi kivistä peltoa ja tekivät kivimuuria väliaikoinaan.

Yhteenveto

Outo ja lähivuosisadat koskematon neitsellinen rakennuspaikka kiehtoo mieliä. Kun ei löytynyt muureista tai rakennuksen pohjasta alustavassa etsimisessä yhtään metallia, voivat ne olla vanhempia. Vaikka pelto on ollut vielä varmasti viljeltynä tai heinäketona 1800-luvun alusta dokumenttien mukaan, sen raivaaja on voinut olla jokin muu aikaisemmin.

Selvityksiä pitää jatkaa silläkin varauksella, että usein outoon ongelmaan putkahtaa yksinkertainen selitys ja tässä tapauksessa vaikkapa jokin lähivuosisatojen uudisraivaaja.

Venäjänsaari-Ryssänsaari-Haapasaari

Ylimpänä olevassa kartassa vuodelta 1951 näkyy aivan yläreunassa pitkänomainen Venäjäsaari, jonka historia ja nimen alkuperä ovat mielenkiintoisia. Nimi vaihtelee kartoissa ajan saatossa, miten ovat olleet suhteemme itänaapuriin. Tämän toiselta nimeltään Ryssänsaaren sukupolvimuistissa säilyneitä tarinoita on kirjoittajalle kertonut viestissään edesmennyt Jukka Mustajärvi. Kertoi tuolloin, että hän esitti Maanmittaushallitukselle Haapasaaren nimen palauttamiseksi alkuperäiseen muotoon. Uudessa peruskartassa on näköjään nyt nimi Venäjänsaari Haapasaaren sijaan eikä enää vanhemmassa kartassa ollut Venäjäsaari.

Oliko Isovihan aikaan 1714 tai Suomen sodan aikaan talvella 1808-1809, kun venäläinen sotilasosasto lähti Lakaniemestä ylittämään järveä jäätä pitkin Hannulan suuntaan. Tulivat Räyringistä päin vissiin sissien jahtaamina ja nähtävästi jo tuolloin ollutta Särkikylän Vististä Nääsiin olevaa polkua pitkin. Nykyäänkin maastossa näkyvä aikoinaan eri nimillä olevaa on kutsuttu kirkkopolku, kalatie tai koulupolku. Mutta kuten me kaikki järvellä liikkuneet tiedämme, Nahkaniemeltä lähtevä sula virtaava vesi etenee kevättalvella todella nopeasti noiden pikkusaarten ohi aivan päivissä.

Oliko sitten odottamassa Hannulassa toinen suomalainen sissiosasto vastassa, kun tämä venäläinen joukko-osasto jäi sitten jumiin Venäjänsaareen-Ryssänsaareen tai vaan jäät suli lepoajan aikana. Paikkahan oli turvallinen armeijan joukko-osastolle yöpyä, oli ampuma-alaa ja nähtiin kaukaa tulijat. Kun jäät suli, eivät voineet enää jatkaa matkaa ja jäivät jumiin. Söivät nälkäänsä lopulta hevosensa. Miten pääsivät sitten pois, ei ole vielä tietoa. Jotain huhua on siitä, että paloviinalla olisi jotain tekemistä asian kanssa.

Tapaukseen nähtävästi liittyy Lakaniemen pohjoisrannalla oleva kivi, johon on hakattu kirkollinen ristinmerkki, jos siinä olisi joku haudattu tai kuollut. -Kaikki lisätieto on tervetullutta.

Kiitoksia palutteen sivut toimivat interaktiivisesti ja on oletettavaa tätä lisäystä kirjottaessani nyt myöhemmin 12.12.2022, että risti olisi hakattu kiveen 1900-luvulla. Venäläisillä joukko-osastoilla ei ole ollut mitään strategista syytä kummassakaan kerrotusta sodassa lähteä ylittämään järveä tuosta kohdin ja ei ole mitään kirjallista tietoa myöskään siitä. Heidän lähimmät pitempiaikaiset tukikohdat olivat Purmojärvellä Kottarin talossa ja Vetelissä. Tietysti voisivat olla sotilaskarkureita, mutta käsittääkseni venäläisillä sotilailla oli tällä alueella olosuhteisiin nähden mukiinmenevät olot. No, nimi on nyt taas tutumpi Venäjänsaari.
10.10.2023

Home | SiteMap @ Tommi Borg 2000-2024 / All rights reserved