fig
Home
Jatkoa >>
Evijärveltä >>
Maps_1709
Maps_1770
Isojaot_1800
Isojakotaloja
Maps_1850
Maps_Kalmberg_1856
Maps_1951
Tiet
Kettusaari
Kuvia_1920
Kuvia_1930
Kuvia_1940
Kuvia_1990
Viskarista >>
Contact us

Suvut - Families

Borg suku

Lassila suku

Tompan aloitussivu

Salatut sivut

Päivityksiä

31.12.2015
Päivityksiä Lue lisää >>

31.1.2014
Siirto uudelle serverille.

17.11.2013
Korjauksia ja lisäyksiä.

3.3.2000
Sukusivujen teko alkoi




Pitäjänkartat n. vuodelta 1850 ja asuinpaikat.-Old maps year 1850 from Evijärvi and residence places.

Kartoista

Pitäjänkartasto 1850-luvulla oli muodostettu leikkaa ja liimaa periaatteella osin jo 1700-luvulla koostetusta materiaalista. Pellot on väritetty keltasella ja niityt vihreällä, joiden määrä on yllättävää. Ne oli 1800-luvun heinäpeltoja. Niityistä on juttua alempana. Luulen että jotkin niityt ovat kaskeamisen jäljeltä, joista alettiin sitten kerämään heinää karjalle. Mielestäni niityn paras määritelmä nykyihmiselle on auraamaton pelto.

Alhaalla tällä sivulla on kerrottu syitä, miksi tiedossa olevia asuinpaikkoja ja taloja puuttuu kartasta. Toisaalta hämmästyttää, miten tarkasti oli kuvattu pienet mäet aivan korvessakin. Ja uskon, että pellotkin on melko tarkasti laitettu, kun niillä oli taloudellista ja verotuksellista merkitystä. Toisaalta esimerkiksi Niittysaari Kultaniemen vieressä puuttuu, sillä ei ollut taloudellista merkitystä. Sotilaalisista syistä ei kaikkia siltoja olla piirretty karttaan, vaikka jonkinlainen Jokisilta ja Meijerinsilta olivat olemassa. -Oltiin Venäjän alamaisia ja Ruotsin hyökkäys oli teoreettisesti mahdollinen.

Viskarinmäen keskus kartan mukaan oli tuolloin Kniivilän talo manttaalinumerolla 7 nykyisen Sööterin ja Riipan talon välimailla. Toinen talokeskittymä oli Viskarin tienristeyksessä ja joitain taloja oli nykyisen sairaalan lähimaastossa. Mäkitupalaisia oli varsinkin nykyisen vesitornin ympärillä ja varmaan ympäri Viskaria. Tästä aiheesta on enemmän Viskarista sivulla

Pitäjäkartta Jokikylän alueelta Evijärveltä n. 1850

Näitä karttoja on eri sivuilla, ohessa merkitty Lassila-suvun paikkakunnalla lähiaikoina asuneiden asuinpaikat.


Asuinpaikat 1850 vuoden kartassa. Klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi.
Lisää karttoja löytyy Kansallisarkiston digiarkistosta ja Evijärvestä
Zoomaamalla saat tarkempia tietoja, kuten Jokikylästä

Pitäjäkartta varsinainen Evijärvi n. 1850

Evijärvestä kartta. Kiinnittää huomiota, että on niittyjä tai lehmihakoja Kettusaaressa ja muissakin saarissa. Siitä lisää muualla vaikkapa Kettusaari sivulla .


Varsinainen järvi 1850 vuoden kartassa. Klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi.
Lisää karttoja löytyy Kansallisarkiston digiarkistosta ja Evijärvestä
Zoomaamalla saat tarkempia tietoja, kuten eri kylistä

Taustoja

Pitäjänkartasto muodostuu pääasiassa 1840-1865 valmistuneesta kartta-aineistosta, vaikka sen kokoamisessa käytettiin jo 1700-luvulla toimitettuja maanmittauksia ja vaikka pitäjänkartaston täydennys-, tarkennus- ja toimitustyö jatkui aina 1940-luvulle asti.

Maanmittaushallituksen sivuilta:

Pitäjänkartat laadittiin vuoden 1825 piirustus- ja väritysohjeiden mukaan tavoitteena esittää pääpiirteissään kiinteistöjaotus ja maastokuviot. Täydennysmittauksissa kiinnitettiin huomio asumuksiin, viljelyksiin, metsämaihin, rajoihin, vesistöihin ja kulkuyhteyksiin, mutta topografisia tietoja ei vielä esitetty. Aluksi pitäjänkarttojen runko oli heikko käytettävissä olevien geodeettisten ja ja tähtitieteellisten kiintopisteiden vähäisyyden johdosta. Myöhemmin tarkkuus parani. Vuosina 1899-1915 valmistui kiintopisteisiin perustuvan asteverkon pohjalle laadittu painettu pitäjänkartta yhdestätoista pitäjästä. Jatkossa pitäjänkarttasarjoja alettiin jatkuvasti painaa ensin polyedriprojektiossa ja sitten Gaussin-Krugerin projektiossa. Painetut karttasarjat, joiden valmistuksessa ryhdyttiin käyttämään vuonna 1919 maastotiedustelua ja 1930-luvulla ilmakuvausta, eivät kuulu tähän kokoelmaan (katso Kansallisarkiston Käyttökarttakokoelmaa).

Pitäjänkarttojen laatiminen alkoi Maanmittauslaitoksessa varsinaisesti 1840-luvun alussa, ja ne valmistuivat lääneittäin vuoteen 1865 mennessä. Kartoitustyö toteutettiin mahdollisimman taloudellisesti käyttäen hyväksi geometrisista kartoista pienentämällä mittakaavaan 1:20000 siirrettyjä pienoiskokokarttoja, joita yhteensovittamalla maantieteelliset pitäjänkartat tehtiin. Tarvittaessa käytettiin jo Ruotsin vallan ajalta peräisin olevaa karttamateriaalia, ja lopputulos jäi yhteensovitettavan aineiston epäsuhtaisuuksista johtuen hyvin epäyhtenäiseksi. Kun pitäjänkartaston laatimiseen 1840-luvulla konkreettisesti ryhdyttiin, käytettävissä oleva karttamateriaali oli sekä puutteellista että vanhentunutta, minkä vuoksi jälkikäteen suoritettiin useita täydennysmittauksia. Vuodesta 1889 lähtien pitäjänkartoille ryhdyttiin merkitsemään niiden valmistumisen jälkeen tapahtuneita hallinnollisten ja kirkollisten rajojen muutoksia. Pitäjänkarttojen valmistuksessa käytetystä pohjamateriaalista on olemassa pitäjäkohtainen rekisteri, jossa luetellaan kunkin pitäjänkartan laatimisessa käytetyt kartat.

Jostain muualta lainattua:

Pitäjänkartoilla tarkoitetaan yleensä Maanmittaushallituksen ja sen edeltäjien virkatyönä laatimia käsin piirrettyjä pitäjäkohtaisia karttoja, joiden mittakaava on 1:20000. Pitäjänkarttoja alettiin laatia tehostetusti 70 maanmittarin voimin vuodesta 1841 alkaen. Kartaston kokoamisessa käytettiin jo 1700-luvun maanmittausten yhteydessä toimitettuja geometrisiä karttoja, mutta tehtiin myös uusia mittauksia alueilla, joista geometrisiä karttoja ei ollut. Pitäjänkarttojen täydennys-, tarkennus- ja toimitustyö jatkui aina 1940-luvulle asti. Kartat julkaistiin pitäjittäin vuosina 1825–1915, sen jälkeen karttalehdittäin.

Wikipediasta lainattua niitystä:

Niitty on nimitys maataloudessa käytettävälle ei-viljellylle, yleensä puuttomalle maa-alalle. Niityillä ei varsinaisesti kasvateta mitään, sen sijaan niityllä kasvavaa heinää voidaan niittää tuotantoeläinten rehuksi. Niityt olivat ainoa rehun lähde ennen vanhaan; rehua alettiin viljelemään vasta 1800-luvun loppupuolella. Niitto tapahtui aiemmin käsin viikatteella, nykyisin korjaaminen tapahtuu koneellisesti. Perinteisesti niitetty heinä nostetaan seipäille kuivumaan.

Useissa paikoissa ympäri Suomea niityt kuuluvat erottamattomana osana kulttuurimaisemaa ja kansanperinteeseen. On olemassa myös luonnonniittyjä, jotka ovat katoamassa. Ne ovat alun perin syntyneet paikoille, missä puut eivät syystä tai toisesta viihdy. Kun ei ole puita varjostamassa, niin niittykukkien määrä on myös suuri.

Kuivaa niittyä kutsutaan nimellä keto; on olemassa myös kosteita niittyjä sekä esimerkiksi ranta- ja lehtoniittyjä.

Lisää mielenkiintoista materiaalia löytyy:

Kansallisarkiston digiarkistosta


30.12.2017

Home | SiteMap @ Tommi Borg 2000-2018 / All rights reserved