fig
Home
Jatkoa >>
Evijärveltä >>
Maps_1709
Maps_1770
Isojaot_1800
Isojakotaloja
Maps_1850
Maps_Kalmberg_1856
Maps_1951
Tiet
Kettusaari
Kuvia_1920
Kuvia_1930
Kuvia_1940
Kuvia_1990
Viskarista >>
Contact us

Suvut - Families

Borg suku

Lassila suku

Tompan aloitussivu

Salatut sivut

Päivityksiä

31.12.2015
Päivityksiä Lue lisää >>

31.1.2014
Siirto uudelle serverille.

17.11.2013
Korjauksia ja lisäyksiä.

3.3.2000
Sukusivujen teko alkoi



Kettusaaressa

Juttua Kettusaaresta eri aikoina ja Evijärven viimeisen lappalainen Niclas Huippan kotipaikasta.
Lappalaisten taustoista ja historiaa on käsitelty toisaalla Viskari aiheen alla, ja tässä tarkistellaan Kettusaarta Niclaksen kautta nykyaikaan. Suvullemme se oli varmaan vain huvilatontti jossain saaressa, mutta minulle se oli elämäni ainoa lapsuuteni kotimetsä. Ennen maanteitä saaret oli aivan hyviä asuinpaikkoja.

Miksi mokomasta muutaman hehtaarin alueesta tällainen selvitys? Kun lappalaisista tai oikeammin ei kasteen ottaneista ole muuta kirjallista tietoa, heidän asuinpaikkansa voi valoittaa asiaa. -Tällainen informaatio voi olla indikaattori ja vihje jostain tapahtumien kulusta, joista ei löydy kirjallisia lähteitä.

Kettusaari

Kettusaari on pohjois-eteläsuunnassa 2.2km pitkä ja leveimmillään 1.3km moninieminen ja lahtinen Evijärven suurin saari satasaarisesta (n.132) järvessä. Etelässä on nykyään kunnan omistamaa ja kaavoittamaa huvila-aluetta, muuten usean huvilan ja eri metsänomistajien maata. Saari koostuu jääkauden muodostamista moreeniharjuista ja on välissä hiukan nevaakin. Jääkauden kivisuppoja ja hiekkaakin löytyy eri paikoissa. Pienempi saari vieressä on nimetty Vähä Kettusaareksi.

Vanhin karttamerkintä Kettusaaresta löytyy Mörtin kartoissa 1709, jossa se on nimetty "Noor Ketsar.". Noor tarkoitti tuolloin Österbottenin eli Pohjanmaan suomenruotsissa pohjoista ja tässä nyt varsinkin pohjoista järveä Lappajärvestä. Evijärven järvi oli merkitty lyhyesti alkuperäisessä koko Ähtävänjoen aluetta esittävässä kartassa "Noor" eli vaikkapa tarkottaen Pohjois-Lappajärvi. Tästäkin voi jotain päätellä, että lappalaisten mailla varmaan ollaan.

Kettusaari on kokenut monia muutoksia jo kasvustoltaan ja käyttötarkoituksissa ihmisten eri aikojen tarpeista. Käsitellään aihetta ja historiaa Niclas Huipan tarinan kautta, jota on jo sivuttu Viskarin lappalaisista.

Niclas Huippa, viimeinen Evijärven mohikaani

Aikoinaan kalarikkaan järven rantamilla ja saarissa on varmaan asustellut paljonkin lappalaisia. Niclas Huippasta on minullakin suullista perimätietoa: tätini Selma Lassila s. 1905 kertoi, että hänen isoisänsä Matti Antinpoika Lassila s. 1841 kertoi hänelle Niklas Huipasta ja hänen ongelmistaan kirkon kasteen suhteen ja asuinpaikan muutoistaan Kettusaareen. En epäile tätä suullista tietoa ja kerron joskus lisää myöhemmin. Kylällä löytyy varmaan monesta muustakin juttua, joita ei vaan ole tajuttu olevan lappalaisia. Niclasta ei ole löytynyt kirkonkirjoista tietoa, ja eihän sitä voi sieltä löytyäkkään, kun hän ei ottanut kastetta. Jälkeläisiä voi olla olemassa aivan tavallisilla evijärveläisillä sukunimillä.

Arvioita Niclas Huipan juurista

Sukunimi on huono lähde juurille, kun täälläpäin jos sitä yleensä annettiinkaan, se oli se talon, paikan tai ammatin mukaan. Huippa sukunimeä on vain muutamia Suomessa Mikkelin lähistöltä Etelä-Savosta. Pertunmaalta muuten löytyy monta tuttua saarennimeä, kuten Iso ja Pieni Kettusaari ja Huipanniemi.

Nimi on myös voitu antaa, kun asui Kettusaaren pohjoispäässä tai sen huipussa. Evijärvenkin nimi oli 1709 Mörtin kartassa Noor (~pohjoinen). Taas näille Nissinkankaille on voinut antaa sukunimi Nissi, jota löytyy eniten Urjalasta pirkkamiesten (birkarlien) lähtöalueelta ja onhan sitä paikannimenä Lappajärvelläkin sekä löytyy kunta Länsi-Virossa, josta alueelta muutti Varsinais-Suomeen väkeä 1000-luvulla ja toivat suomenkielen tullessaan.

Kivikaudella puhuttiin jotain muuta kieltä kuin suomea ja ei niiden tekosista ole säilynyt mitään perimätietoa. Sitten paljon myöhemmin puhuttiin saamensukuista kieltä ja vasta vajaa 1000 vuotta sitten protosuomea ja vain 700 vuotta sitten Suomessa ruotsia. Evijärvellä oli veroa maksavat talot (=kirjattu) pääsääntöisesti ruotsinkielisiä 1500-luvulla. Nämä protosuomalaiset 1000 vuotta sitten voivat olla monen nykyisen geneettisiä esi-isiä, ja odotan innolla DNA tutkimusten kehittymistä ja tarkentumista. Varmaan Niklaksella oli esipolvia tai lapsiakin, jotka asuivat eripuolilla Evijärveä. Koko suku on vain niputettu vomakastahtoiseen Niklakseen. Ja jäi kastekirjoista merkitsemättä vielä 1700-luvun alussa monia kristittyjenkin lapsia, kun pappi ei päässyt Lappajärveltä saakka kelirikkojen tai huonojen aikojen aikana kastamaan tai unohti merkitä kirkonkirjoihin raskaan matkan ja ruhtinaalisen juomatarjoilun jälkeen.

Taisi Niklas olla vain kovapäinen tuonajan hippi ei kovin monta sataa vuotta sitten. Ei vaan ottanut kastetta ja papit kehitteli muutenkin peitetarinaa lappalaisista ja Evijärven ensimmäisestä asukkaasta. Saarnahan kesti tuntikausia tuohon aikaan ja pitihän papilla olla jotain puhumista.

Kettusaaren pellot ovat taitaneet muodostua kahdessa aallossa ensiksi Niclaksen raivaamat pienent pläntit ja sitten myöhemmin voimallisella kaskeamalla tehdyt. Jäikö jotain jälkipolvia Niclaksesta ja muuttivat mantereelle vai jakoivatko lahdenkyläläiset, inalaiset, särkiset ja viskarilaistet maat sitten isojaossa 1830-luvulla kuten näkyy oheisissa isojaon työkartoissa.

Viskarista Kettusaareen

Niclas muutti Viskarin Nissinkankaalta. Monet muutkin viskarilaiset muutti myöhemmin kesäpaikkansa Kettusaareen Niclaksen jalanjäljissä tietämättään historiasta. Hyvä paikkahan se on, kun on jo aikoinaan kelvannut.

Kettusaari ennen

(Pitajankartta1840Zoom)
Kettusaaren pohjoispään niemi on nimeltään Huipanniemi tai jossain merkitty Huipanpää. Sitten se oikenpuoleinen Kampinniemi, missä oli alunperin Calamiuksen huvila, nimi olisi nykykielellä Ahmaniemi. Ennenaikaan ei saanut nimittää saaliseläimiä oikeilla nimillä, vain kiertoilmaisuilla. Huvilamme tenniskentän vieressä n. 15m lähellä sisään ja ylöspäin on rakennuksien pohjien kiviraunioita ja vielä 60-luvulla oli sielä niittyjä, lato ja kuten minä lapsena muistan, niin tämä lehtometsä oli lähinnä kuin satumetsä.

Vanhana kaski- ja laidunmaana sen fauna oli toisenlainen. Kaskiröykkiöitä ja kaskisaunan paikka on löydetty Evijärven rantakaava-alueen arkeologinen inventointi (2013), s 86, Museovirasto, Vesa Laulumaa. Tämä paikka oletettiin yleisesti peltoniemeläisten kesänavetan paikaksi, jossa se on ollutkin 1900-luvun alussa. Näin kertoivat minulle vanhat peltoniemeläisetkin, jotka olivat uittamassa lehmiä sinne. Kiviä on varmasti pyöritelty jonkin katoksen saamiseksi lehmille, jotta niitä voitiin lypsää suojassa sateilta. Tästä juttua alempana.

Museoviraston rekistereiden mukaan: "Kohde sijaitsee Kettusaaren pohjoisosassa, Uittoniemen itäpuolella. Tiheässä kuusikossa on ainakin kahdeksan pientä, mutta selvää kaskiröykkiötä, raivatuista kivistä koostuvaa aitaa tai vallia ja ilmeisesti kaskenpolttajien saunan kivijalka, kooltaan noin 4x4 metriä. Edellä mainittu valli on noin 20 metriä pitkä, noin metrin leveä ja alle puoli metriä korkea."

Maaperä kairattaessa havaittiin nokikerros heti turpeen alla, mikä myös viittaa kaskiviljelyyn. Kohde löytyi vuoden 2013 inventoinnissa."

Korjauksena se 20 metriä pitkä kivivalli on minun tekemää uudiskasvimaan reunaa massikalla 2006, jonne vedin kivet kivikoukulla maan sisältä, mutta muutoin ylläoleva tieto pitänee paikkansa. Myös kaskisaunan kiviä on varmasti pyöritelty kesänavettaa varten. Huomio kiinittyy siihen, että juuri tämä kaskisaunan ympäristö ei ole enää niittyä. Tästä voidaan päätellä, että se on jo vanhempaa kaskipeltoa ja Huippa asusti siinä 1800-vuosisataa aikaisemmin. Kaskipeltoja ja niittyjä oli Kettusaaressa vielä paljonkin 1800-luvulla aivan 1950-luvulle saakka.

Mantereella ovat monet pellot olleet samoin alunperin kaskipeltoja, mutta ne ovat hevosin ja viimeistään nykyisten nelivetotraktorein aurattu historian syövereihin. Saaressa näitä oli jäänyt silleen aikojen ja käyttötapojen muuttuessa.

Kaskisaunan kohdalla ja kiviröykkiöiden ympärillä on alue, jossa ei ole kartassa merkitty niittyä. Tämä alue onkin varmasti tehty jo ennen 1800-lukua, mutta ei kovin kauaa ennen, kun minulla on asiasta suullista perinnetietoa. Papistoa tuli pysyvästi Evijärvelle ehkä kirkon perustamisen jälkeen 1740-luvulla. Kaskisauna on paikka, missä kuivattin viljaa ja lopuksi ehkä saunottiin.

Ohessa kaskiviljelystä hyvä kirja vuodelta 1901 Helsingin Yliopiston taltioimana nettiin Gösta Grotenfeld, Suomen Polttoviljelys, Porvoo (1901).

Niklas Huipasta on joskus kirjoitettu Järviseudun Joulussa 70-luvulla. Hänen asuinpaikka Kettusaaressa oli mitä parhain kalastukseen. Molemmilla puolin hiekkapohjaiset rannat, tarvi vaan kaataa petäjiä kalojen kutua varten veteen. Oksia ollaankin sitten kerätty pohjasta viimeiset 60-vuotta ja vieläkin niitä löytyy. Ja jos oli pohjoistuuli, niin pääsi kanootilla huvilamme rannasta ja etelätuulen aikana Calamiuksen lahden pohjasta. Järviä ja jokia käytettiin paljonkin liikkumisessa ennen kunnollisia tiestöjä. On asuttu muissakin saarissa, kuten alunperin Inansaaressa vuosisatoja ja vaikkapa Ränskärissä 1910-luvulta aivan 1950-luvulle saakka. Siellä oli vielä sodan jälkeen navettakin. Asumista rajoitti lähinnä kelirikkoaika ja sitten nykyaika autoineen ja lasten koulunkäynteineen.

Isojako 1800-luvun vaihteessa

(KettusaariIsojako)
Lahdenkylän isojako valmistui lopullisesti 1831, mutta sitä oli tehty jo vuosikymmeniä ja samoin Särkikylän alueella, johon kuuluivat keski- ja eteläosat Kettusaarta. Pohjoisessa on Peltoniemen saamat maat jaossa merkinnällä K9, keskellä Särkikylän jaossa Nääsin P9 ja etelässä Pitkäkankaan P6 alueet. Muita taloja näissä kartoissa on Kivijärvi P7, Tervaskangas P8 ja Pitkäsalo P10

Alemmassa tarkennetussa kartassa näkyy Kivijärvi talolle isojakodokumentin mukaan P7 jaettu alue. Tämähän sama asia kummitteli peruskartoissa 1970-luvulle saakka nimellä Särkijärvi yhteismaa.

Hernesahon Veikko kertoi minulle, että hän kävi tästä yhteismaasta 70-luvulla moneen kertaan yhteydenottoja viranomaisten kanssa, kunnes se saatiin poistettua. Nyt tämä alue on metsänhoidollisesti tosi kieroutunutta lähes ilman tukkeja, mutta luonnon biodiversiteetin kannalta ainutlaatuista "aarniometsää".

Isojaossa oli tarkoitus järkiperäistää maanomistus, ja kaikkien saman kylän maat aluksi jyvitettiin tarkasti niiden arvot, laitettiin aluksi korvoon ja jaettiin isoimpana paloina järkiperäistäen maanviljelyksen. Jaossa kiinnittää huomiota, kuinka tarkasti on niityt merkitty Kettusaaressakin. Sen keskellä näkyvän kylien rajan usean pyykityksen tarina on vanhempi vielä joku toinen ja varmaan mielenkiintoinen.

Niittyjä ainakin jo 1800-luvulta lähtien

Kun kaskipellot olivat antaneet runsaan viljasatonsa muutaman vuoden, ne jäivät niityksi tai ahoksi. Tosiaan 1840-luvulla oli pellot vielä arvokkaampia kuin nykyään, ne merkittiin tarkasti oheisiin 1800-luvun isojako- ja 1840-luvun pitäjänkartaan. Niityt ovat voineet olla jo olemaassa 1700-luvulla. Siinä näkyy selvästi, että ainoastaan Kettusaaressa oli niittyjä ja vähän niitä oli mantereellakin.

(HuipänpäänHuippu)
Yllä olevan kartan suurennoksesta hiukan eri suuntaan on oheisessa kartassa tarkkaan neuvoteltu pohjoispään pellot ja niityt vielä 1831 dokumentissa. Sevästi ollaan oltu joko Niclaksen jäämistöllä tai sitten sukujen jäseniä on ollut aktiivisena aikaisemmin Kettusaaressa.

Tämä kartta on päällepiiros aikaisemmasta karttaluonnoksesta, joka näkyy huonosti nettikuvasta. Tarkoittaa vain sitä, että niityt olivat tärkeitä aikoinaan ja niistä on neuvoteltu.

Ojat

Matalia ojia on vielä tänäpäivänäkin näkyvissä, eli kaskeamisen jälkeen alueita on viljelty tavallisina peltoniittyinä. Toisaalta maaperä on osittain hiekkaa ja ojitukselle en näe mitään kuivatuksellisia syitä. Alue on kuivahkoa ja sadevesi painuu kyllä nopeaa maaperään.

Kun myöhemmässä kartassa 1831 on noin tarkaan merkitty eri maanomistajien alueet, voi ojat olla enemmän niittyrajojen merkkiä.

Rajat ennen ja nyt

Oudon hyvin on merkitty lahdenkyläläisten ja särkikyläläisten isojakojen välinen raja. Tänäpäivänäkin metsäpalstojen rajat noudattaa sitä samoine pienine mutkineen. Tästä jo ennen 1800-lukua syntyneestä rajasta kerron erikseen taustoja sen mitä olen saanut selville.

Jaakko Antinpoika Peltoniemen, 29.6.1815 Niemi, tekemän "työvainioiden" myyntisopimuksessa torppari Antinpoika Skarbacka, synt. 1.3.1841 (Melender/Joensuu), rajoitetaan monen muun asian ohella keskeneräisen tervasruukin kolottujen tervaantuvien puiden ja muiden asioiden ohella kohdassa 2 suora lainaus:

"Ostaja ei saa mitään osaa niittämiseen tulevana kesänä niihin niittyihin, jotka minä olen myynyt tulevaksi kesäksi, Heikki Näsille, ja Elias Juttuniemelle, niityt peltokeut; vasta eteenpäin hän saa niittää osansa mainituista niityistä,"

Kun Heikki Eerikinpoika Nääs, synt. 31.3.1849, oli aivan järven toiselta puolen lähes 10km päässä ja ainoat toisiaan lähellä olevat maat olivat varmaan Kettusaaren niityt, niin asia koski oletettavasti näitä. Heikki on ollut todistamassa monessa Peltoniemen paperissa, joten riidoissa ei oltu.

Osattiin sitä juridiikkaa jo 1800-luvulta

Sain ainakin kilon 1800-luvun Melenderien ja Peltoniemen papereita luettavaksi Leevi Hernesaholta. Monia syytinki- ja muita sopimuksia ovat peltoniemeläiset laatineet. Jokin syytinkisopimus osottautui maita ostaneelle Melenderille sitten myöhemmin käytännössä raskaaksi.

Aikaisemmin paperit olivat ruotsiksi, mutta valitsin oheisen aivan esimerkkinä lyhyen kauppakirjan luettavalla käsialalla suomeksi. Sitä lukisessa heräsi ensiksi kysymys, että onko kyseessä kiinteän maaomaisuuden tai vaan irtaimiston kuten kasvavan heinän kauppa? Tyylistä saa aluksi kuvan, että myydään maata, myyjä luopuu veromaksuista ja kaikista muista oikeuksista sekä ostaja saa luvan hankkia "imisjoonen". Toisella sivulla on sitten kuittauksia maksuista vuoden 1875 aikana. Toivottavasti oli kyseessä vain vuoden sopimus, en ole sitä pikkutarkasti lukenut.

Jos taas myydään irtainta myöhemmin kasvavaa omaisuutta tai vuokrataan jotain, kauppa-aikaa en löytänyt sopimuksesta. Kovasti oli nyky-amerikkalaisen tyylinen sopimus, jossa kielletään aluksi kaikki ja sovittava asia jää sanahelinän alle. -Nauttikaa, kyllä sitä osattiin ennenkin.

Kettusaaren pohjoispään entisistä omistuksista

Viljelysmaiden omistuksista on ollut aina selvät rajat ja omistajat vuosisatoja ilman GPS-paikantimia. Lappalaisten tai paremmin ei kasteen saaneiden asuttamat maat oli sitten enemmän vapaata riistaa. Kirkko takavarikoi joskus näiden lainsuojattomien maat nähtävästi vain vaikutusvaltaa käyttäen tai yksinkertaisesti antoi vain siunauksensa eri kylien vanhempien tai oltermannien tekemälle jaolle viljelysmaista.

Kaskimaiden laajuudesta 1700-luvulta ja aikaisemmin voisi olettaa, että Kettusaaressa asui usempi perhe. Tätä asiaa pitää vielä selvittää ja Viskarinmäeltä löytyi jo jotain samaan asiaan. Nyt kun katselee uudelleen näitä isojakokarttoja ja asioita jotain tutkinneenna, ei voi välttyä ajatuksella, että ahneet pedot tuli jakamaan saaliin isojakokarttoihin ja hyvät Kettusaaren kaskipellot n. vuonna 1800 tai ehkä jo aikaisemmin.

Outo rajamutka voi kertoa enemmänkin vanhoista asioista

(rantakaava)
Nykyään keskellä Kettusaaren hakkuuaukeata ja monen omistajan rajalinjana on outo mutkitteleva rajan pätkä. Tätä 100m pitkää mutkittelevaa linjaa ei voi edes havaitakkaan maastossa ja metsäpalstojen nykyomistajilla ei ole mitään tekemistä sen syntyhistorian kanssa. Nyt tarvitaan GPS-paikannin pyykkien paikan löytämiseen ja tarkoitukseni on, että saan maanomistajilta luvan käydä merkitsemässä näiden pyykkien paikat ainoastaan historiallisia syitä varten vaikkapa merkkausnauhoilla muita mahdollisia asiasta kiinnostuneita varten.

Jos linjan suoristaisi, muuttuneen alueen koko on karkeasti 0.3 hehtaaria. Jos päällä olisi vaikkapa tukkipuusto tai nykypelto mantereella, sen arvo olisi noin 3000euroa. Nykytilassa hakkuaukean tyyppisenä vain muutamasata euroa. Eli ei puhuta taloudellisista asioista. Mutkittelun takana on ollut jotain muuta ja luotu ennen 1800-lukua isojakokartan mukaan.

Nykyään eikä varmasti varsinkaan aikaisemmin kukaan pellon tekijä hyväksyisi rajalinjaa keskelle uudispeltoaan. Eli se kaskipelto ei ole peltoniemeläisten tai nääsiläisten tekemä, vaan jonkun muun aikaisemman pellon raivaajan.

(Kettusaari)
Kun pitäjäkartassakin linja on voimakkaasti merkitty, niin taustalla on joku juttu ja historia sekä myöhemmin on taisteltu pellon omistuksesta jo ennen isojakoa 1800, jolloin kartan mukaan paikalla on kasvava pelto. Palataan taas niihin lappalaisiin ja pellon alkuperäisiin raivaajiin. -Näin pienestä epänormaalista tidedonjyväsestä voi päästä uuden tutkimuksen alkuun.

Sitten maanmittarilta faktatietoa

Kysyin tätä asiaa maanmittari DI Patanalta*, kun olimme tuttuja näissä vanhoissa historiallisissa kartta-asioissa. Hän ei tietystikkään tuntenut juuri tätä tapausta, mutta kertoi yleisesti mahdollisia eri vaihtoehtoja 1800-luvun alun rajanvetoon:
  • Jotta saatiin jyvitettyä isojaossa tarkasti alueet kaikille osapuolille, joudutettiin tekemään joskus useita rajapyykkejä.
  • Jos jouduttiin käymään pitkää rajalinjaa, aivan teknisesti piti lisäpyykittää.
  • Verotuskäytäntö oli tärkeä ja kuka lopulta joutui maksamaan luonnonniityistä veroja.
  • Joskus aikoinaan jotkin maanmittarit käyttyivät lisäpyykitystä saadakseen lisäkorvausta.
  • Kaupungin tervaporvarit maksoi mielellään verot jotta saivat metsät haltuunsa.
* MML Juha Patana

Kettusaaren pohjoispään myöhemmistä omistuksista 1800-luvulla

(Calamniusvuokra)
Tämän projektin kannalta ovat niitä entisiä kaskipeltoja, mutta siinäkin on tehty virheitä. Tulen korjaamaan ne. Gabriel Melender s. 1755 saapui Virroilta eri vaiheirikkaiden tapahtumien kautta Evijärven pappilaan rengiksi ja pääsi etenemään papin suojatiksi sekä kanttoriksi hyvällä lauluäänellään. Tästä on pitkästi juttua kirjassa "Tutut tiet ja muistojen polut" (2003), Ed. Mauno Puotinen, Evijärven Alapään kyläkirjapiiri.

Joku Melenderin jälkipolvesta otti vaimoksi Peltoniemestä tyttären 1800-luvun alkupuolella, sukua muutti myöhemmin Joensuun kautta Peltoniemeen, sekä ostivat peltoniemeläisiltä maita pala kerrallaan luvaten joskus kalliiksikin osoittautuneen syytingin. Siinä Kotiniemessä Evijärven Ahonselän pohjoisrannalla osa muutti nimensä Mannerniemeksi. Toisaalta kutsuttiin joskus kaikkia yhteisnimellä peltoniemeläisiksi, joka ainakin allekirjoittajalle on aiheuttanut sekaannusta vuosikymmeniä.

Kirkkoherra Calamnius teki sitten vuokrasopimuksen huvilatontista 1881 Kettusaaren Kampinniemeen, jonka käsinkirjoitetun oheisen kopion antoi minulle ystävällisesti Leevi Hernesaho skannattavaksi Einari Mannerniemen jäämistöstä. -Sopimuksesta on ollut aikoinaan jossain Järviseudun Joulussa tai vastaavassa kopio alkuperäisestä, mutta se on jäänyt sille tiellensä.

Kaikkeen löytyy aina selitys ennemmin tai myöhemmin. Ihmettelin nöösinä joskus soutaessani lähes 3km Kettusaareen, että miksei Calamnius laittanut kalamajaansa lähemmäksi vaikkapa seurakunnan omistamaan Niittysaareen. Melender järjesti parempien kalavesien varrelle paikan kalamajalle, joka oli sitten tosi pramea huvila myöhemmin valokuvien perusteella. Kun talvikuvia siitä herrasväen huvilasta hevosineen ja rekineen löytyy monista lähteistä, en kopioi enää sitä kuvaa tänne.

Kesänavetta lehmille, lampaita ja siitosoriita Kettusaareen

Lainaan taas Hernesahon Veikon sanoja, jolta aikoinaan isä osti ensimmäisen huvilatontin 1959 ja me lapset myöhemmin ostimme Kettusaaren pohjoispään metsämaat: ”Peltoniemeläiset oli agressiivisia ostamaan maita, omistivat jopa Pietarsaareen asti saaria Ähtävänjoessa. Tietysti piti laittaa sitten kesänavetta Kettusaareen, kun sielä oli valmiiksi niittyjä. Lehmät uitettiin Lammassaaren ja Hautasaaren kautta Kettusaaren Uittoniemeen, joka on nyt kesämökkiemme niemi. Kellokkaan vaan sidottiin naru ja muut lehmät seuras soutuveneen perässä. Näin tehtiin sotiin asti. Eihän niillä niityillä enää 1940-luvulla kasvanut kunnolla heinää. Joku vihdoin totesi sodan jälkeen, että typerää hommaa ja pellot jäi metsittymään.”

(Heinantekoa)
(Lato)
Suuret kiitokset kuvasta Veikon veljenpojalle Leevi Hernesaholle ja hän kertoi kuvan lähetetekstissä Peltoniemen väen heinätöistä 1920-luvun alusta seuraavaa:

Kuvassa vasemmalta on Matti Melender s. 14.8.1903 ja k. 21.5.1925, seuraava on isä Matti Melender s. 3.7.1857 ja k. 4.12.1940. Sitten seuraava on Einari Mannerniemi (muutti nimensä Melenderistä) s. 25.9.1899 ja k. 28.6.1959. Hänen vaimonsa Elina os. Sulkakoski s. 18.1.1897 ja k. 21.5.1924 sekä jaloissa heidän poikansa Tapio. Seuraava aikuinen on Ida s. 16.12.1896 ja k. 23.11.1958 sekä oikealla reunassa on perheen äiti Liisa s. 29.1.1862 ja k.31.5.1928. Matti, Einari, Iida ovat ei kuvassa näkyvän Leevin mummon Selman sisaruksia.

Vanhemmat nääsiläisetkin muistavat, että vielä joskus 1940-luvulla olivat lapsena mukana ja korjattiin heinää Lassinlahden kohdalla ja sielläkin oli lato. Se purettin myöhemmin ja käytettiin polttopuuna.

Vilho Peltoniemi on kirjoittanut lehmien uittamimisesta Kettusaareen kirjassa:"Tutut tiet ja muistojen polut" (2003), s. 61, Ed. Mauno Puotinen, Evijärven Alapään kyläkirjapiiri ja ote tekstistä on luettavissa netissä osoitteessa "Tervareitin melontaopas" (2015), s. 45, Anssi Orrenmaa, Järviseutu-Seura ry, jossa löytyy paljon mielenkiintoisia vanhoja juttua Lehtimäeltä Ähtävänjokea pitkin Pietarsaareen, vaikka ei olisi aivan itse lähtemässä melomaan.

Etelä-Pohjanmaan siitosoriit ja muidenkin hevoset Kettusaaressa

Heinänteon ajanjakson jälkeen sitten myöhemmin 50-luvulla Evijärven ensimmäinen grynderi rak. mest. Oskari Kuusisen osti yhden metsäpalstan tervaskankaalaisilta, myi sitten huvilatontteja ja järjesti 50-luvulla Etelä-Pohjanmaan hevosjalostusyhdistyksen siitosoriita kymmeittäin Kettusaareen. Niille oli vielä heinää paikoittain. Ne piti polut kunnossa Kettusaaren päästä päähän.

Olihan siellä ollut evijärveläistenkin hevosia kesälaitumella, kuten Riipan Jouko kertoi vieneensä nuorena majatalon (Möngin) hevosia sinne. Yksi vanhempi rouva kertoi, että heitä hiukan jännitti mennä sinne marjaan, kun ne hevoset rymisti saaren päästä päähän. Lampaita oli monissa pienemmissä saarissa vielä 60-luvulla, kuten joutsenelaisten Kuikkasaaressa.

Me kylän pojat vietiin Solifer oikeen kolmivaihteinen Sport mopo sinne 60-luvulla ja ajeltiin saaren päästä päähän vanhoja hevospolkuja pitkin. Kun nyt ei niitä enää ole, niin olen Kettusaaren omassa kotimetsässä yrittänyt pitää MF165 traktorilla vanhoja polkuja auki omalta osaltani.

Satu- ja kotimetsä

(akaasia)
Nämä entiset kaskipellot luokiteltiin lehtometsäksi 60-luvulla. Vanhoja vaivaisia tervaleppiä kasvoi muutamankymmen metrien välein, mutta ne olivat enemmän samannäköisiä, kuin savannilla kasvavat akaasit kuten oheisessa kuvassa malliksi.

Eri eläimet olivat syöneet alalehdet ja oksat vuosikymmenten aikana, siitä outo muoto. Niiden väli oli yli 10m ja välissä kasvoi heinää, josta se korjattin pois vielä 40-luvulla. Myöhemmin 60-luvulla kasvoi paikoittain tiheää kielo-, lehtokuusama- ja muuta kauniita kasveja. Mutta heinänniiton ja eläinten häivyttyä olisi fauna kyllä muuttunut ja metsittynyt, kuten kävi saaren keskellä.

Muuta toimintaa aikoinaan Kettusaaressa

Vielä lainaan Hernesahon Veikon sanoja: ”Kuten olet huomannut, siinä metsäpalstan eteläpäässä on outoja lapiolla tehtyjä kymmeniä kumpareita. Nuorena teininä ne näkyi paremmin ja päättelimme maakasoista, että ne oli tehty talvisaikaan, kun on jotain kaivettu ylös”.

Tietysti mielikuvituksemme ravasi heti jossain väliaikaisista hautoista ruttoepidemian aikaan 1700-luvulla, mutta kyllä siihen hiekkanen Ruumissaari oli helpompi paikka lähestyä veneillä tai hevosilla ja kaivaa puulapioilla vainajia maan poveen, kun keskellä Kettusaarta mäen päällä.

Taas paikka on mitä parhain nauriskuopille, kun ovat kerran pohjoispuolisessa kuivassa hiekkarinteessä talvella suojassa jäätymiseltä ja kesällä viileässä. Pysyivät juurekset tallessa jäätymättä, jos pirtti jäi kylmäksi pariksi päiväksi vaikkapa hirvenhiihdon tai sukuloinnin käynnin takia. Nauriskuopissa tehtiin myös jotain ruokiakin, mutta se on toinen varmaan "rosvopaisti" tyylinen juttu. Olen hiukan kaivanutkin näitä ja ei mitään ainakaan ruumita ole niissä. Evijärven alueella muuten sana "nauris" ilmentyy tosi taajaan nimistön ja sen etmylogian perusteella.

Ostin teksasilaisen miinaharvan ja olen mennyt näitä paikkoja jo hiukan läpi, en ole löytänyt mitään merkittävää esineistöä ennen 1900-lukua. Eihän tuolloin ollut kovasti metalliesineitä ja hapan maa on ne muutenkin tuhonnut, mutta aina saa yrittää. Jos jotain sattuisin löytämään, niin toimisin kyllä tutkijaetiikan mukaisesti löydön suhteen.

Museoviraston arkistoista

Museoviraston tiedostoista.
(Museovirasto)
Museovirasto toimii tieteellisten kriteereiden mukaan ja rekisteröivät mahdolliset historialliset paikat ja löydöt vain toistaiseksi itselleen muistiin, jos kohteisiin ei olla kajoamassa.

Tietysti jos löytö on atraktiivinen, aloittavat kaivaukset normaalina toimintanaan resussiensa ja määrärahojensa puitteissa.

Ohessa kartasta heidän rekistereistään Kettusaaren lähiympäristöstä selviää, että heillä on monia muitakin paikkoja ainakin tiedossa ja rekisteröity.

Toisenlaista tietoa Nissinkankaasta ja Huipanpäästä

Otsikolla Evijärven tarinoita on Ilkka-lehden tarina-aukeaman juttu, jossa on referoitu kansanrunouden tutkijan Lauri Simonsuuren kirjasta vuodelta 1951, sivulta 35 seuraava juttu.
Huipanniemestä (Huipanpää) juttu Ilkka-lehdessä.
(Huipanpaa)

Huipanniemestä (Huipanpää) järvikuva joskus 1900-luvun alussa. Takana näkyvässä Kampinniemessä siimestää Calamniuksen huvilakompleksi. Lähde: Aleksi Kultalahden kotiarkisto.
(Kultalahden)
Lähdekirjan teon aikaan 1951 ei ollut vielä selvää kuvaa siitä, että Evijärvellä on ollut asukkaita kuten metsästäjiä ja kalastajia jo tuhansia vuosia. Sama teksti löytyy myös "Tervareitin melontaopas" (2015), s. 43, Anssi Orrenmaa, Järviseutu-Seura ry.

Huipanpää/Huipanniemi 1900-luvun alussa

Vanhassa 1900-luvun vaihteen valokuvassa ohessa näkyy jo vanha tuulen tuivertama mänty Huipanpään tai ennen kutsuttiin Huipanniemen päässä. Suojelin sitä suorittamallamme hakkuilla monitoimikoneen kanssa pari vuotta sitten, siitä juttua alempana. Takana näkyvässä Kampinniemessä siimestää Calamniuksen huvilakompleksi.

Hakkuut 2016 talvella

Ilmastomuutosten takia enää harvoin jäät tulevat riittävän kantaviksi nykyaikaisille metsäkoneille ja 2016 keväällä Metsänhoitoyhdistys sai järjestettyä monitoimikoneen (MOTO) Kettusaareen monien metsänomistajien palstoille.
(huipanniemi)
Merkitsin etukäteen omallamme palstallemme rullakaupalla merkkausnauhalla puita, mihin ei saa koskea. Itseasiassa turhaan, kun motokuski oli hyvin tietoinen rantojen suojelusta ja monesta muustakin luonnon monimuotoisuuden ja sen biodiversiteetin suojelusta. Museoviraston lähettämät hakkuuohjeet luettin yhdessä moton hytissä ja toimittin sen mukaisesti. Nähtävästi kaikkien muidenkin palstoilla toimittiin samoin.

(tukkeja)
Vaikka hakattiin monella palstalla Kettusaaressa, ei sen historiallisia, biologisia tai maisema-arvoja ole loukattu, vaikka kysessä on talousmetsät. Huipanniemeä ei hakattu taloudellisten periaatteiden mukaan, vaan pyrittiin maisemalliseen ja puistomaiseen lopputulokseen. Ainoastaan vikaantuneet tai selvästi poistettavat korjattiin pois.

Aikoinaan kaskipeltoihin 60-luvun alussa istutetuista kuusentaimenista tuli 850 kiintokuutiota nopeakasvuisia suoria tukkeja ja suurin alue jäi edelleen kasvamaan uusia.

Ajattelemme luonnon biodiversitettiä vain nykyhetkenä, mutta sitä pitäisi ajatella myös aikaskaalalla ainakin ihmisen siihen vaikuttamisen aikana. Ei aina olla raiskaamassa luontoa, vaan voidaan olla mukana sen kiertokulussa. Nyt taas tuli hetkeksi aikaisempia niittyjä simuloivia aukkoja, jotka eivät näy järvelle.

Kun Veikko istutti huvilamme taakse tuolloiseen lehtometsään ja "kotimetsääni" joskus 1961 kuusia, ei se ollut oikeen kiva asia. Metsänhoidollisesti oli taas tosi onnistunut juttu. Lehto ja vanha kaskipelto oli tuolloin kuin satumetsä kielojen ja kukkien peittämää aluetta. Nyt syntynyt kuusikko ja paikoittain hakkuut ovat luonnon kiertokulkua myös aika-akselilla.

Yhteenveto

Kettusaari elää ja muuttuu ihmisten muutosten myötä kuitenkin vanhoja arvoja kunnioittaen. Nyt tuli pohjoispäähänkin sähkö, kiitos siitäkin teknologian tuomista muutoksesta.
19.4.2018

Home | SiteMap @ Tommi Borg 2000-2018 / All rights reserved